Muista syödä suklaata!

36 kommenttia »

Fazer tiedoittaa, että heidän ja Helsingin Yliopiston yhdessä tekemässään tutkimuksessa on käynyt ilmi, että suklaan kohtuullinen nauttiminen päivittäin voi olla osa tasapainoista ruokavaliota, eikä se vaikuta henkilön painoon, kolesteroliin tai verensokeriin – ainakaan kielteisesti. (lähde)

Tällaisena ravitsemustietoisena elämäntapaherkuttelijana tekee mieli todeta että shit sherlock. Eikä siinä mitään, hieno tutkimus ainakin niitä ajatellen, jotka edelleen mieltävät fiksun herkuttelun terveyttä huonontavaksi asiaksi. Ainut vaan, että koehenkilöiden oli siis poistettava päivittäisestä energiansaannista 250 kaloria, ja korvata se samalla määrällä (seitsemän Fazer tumma suklaa -konvehtia) suklaata. “Breaking news: Suklaa ei lihotakaan!!!”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Epäilen, että mikäli tämän terveysleiman saaneen tumman suklaan kuitenkin vaihtaisi vielä astetta terveellisempään versioonsa, raakasuklaaseen, saattaisi terveydessä tapahtua hyvinkin paljon positiivisia ihmeitä, eikä statistiikat pysyä vain ennallaan. Funktionaalista ruokaa!

“Suklaa on suklaa vaikka voissa paistaisi, minä vedän Fazerin sinistä, koska se on parasta.” No, vedä vain, mutta tosiasia on, että mitä enemmän suklaata käsitellään (kuumennetaan, jauhetaan kauan, viedään monen prosessin läpi) sitä vähemmän siihen jää ravintoaineita, jotka juuri ovat se suklaan pointti. Eli juuri se syy, miksi meidän tekee niin paljon mieli suklaata (lue: sen sisältämää ravinnerikasta kaakaota). Ja myös syy siihen, miksei yksi rivi riitä, vaan vasta koko levyn vedettyä himo lakkaa. “Normaali suklaa” on siis sokerilla ja maidolla kyllästämisen jälkeen paljon laimeampaa, kuin puhdas originelli raakasuklaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki sanovat, että raakasuklaalla himo lakkaa jo parin palan jälkeen. (No, kenellä lakkaa ja kenellä ei!) Ultimaattisen kaakaotyydytyksen lisäksi sivuvaikutuksena ideat saattavat alkaa virrata soljuvammin ja maailma näyttää erilaiselta, kuin hetki sitten. Hetkinen, oliko tuo puu tuossa äsken? Onko tuo mies koko ajan hymyillyt minulle tuolla nurkkapöydässä?

Olen ihan rakastunut Lovechockin raakasuklaaseen. Se on heittämällä parasta, jota olen maistanut (ja olen maistanut aika monia!). Jokaisen patukan sisällä on vielä tsemppaava mietelause, joka on jo itsessään tarpeeksi hyvä syy avata patukka. Lovechockin suklaata pitäisi olla saatavilla ainakin hyvinvointiputiikeissa, joissa muutenkin myydään raakasuklaata.

Haaste: Korvaa päivittäisestä ruokavaliostasi x -kalorimäärä raakasuklaalla. Et liho, etkä sairastu diabetekseen, mutta saatat rakastua. Suklaan lisäksi siis myös elämääsi, itseesi ja kaikkiin vastaantulijoihin kaduilla.


Treenimusaa (biisejä, joilla kasvaa sekä lihas että asenne)

17 kommenttia »

Kuvankaappaus 2014-11-24 kello 14.23.56

Yksi toivotuimpia postauksia tulee tässä näin. Treenibiisejä, jotka saavat raudan nousemaan. Minulle ilman musiikkia treenaaminen on yhtä tyhjän kanssa. Jos vain kuvittelenkin tilanteen, jossa kuulen kaikki salin pienet äänet: painojen kilinän ja kolinan, kanssatreenaajien hengästyneisyyden, puheensorinaa, taustalla hiljaa soiva radio… Apua! Olenko treenaamassa vai olenko sairaalan odotusaulassa?

Minulle treenimusa toimii asennebuustina. Kun laitan esimerkiksi tämän soittolistan päälle, en ole enää Kaisa, vaan olen puoliksi peto ja puoliksi tummaihoinen räppäri. Nostan enemmän rautaa kuin salilla ähkivät miehet ja näytän peilistä lihaskimpulta. Kun salilla saa keinolla millä hyvänsä tämän mielikuvan aikaan, hyvä treeni on jo puoliksi tehty. (Vaikka tekisitkin hauiskääntöjä kahden kilon painolla, eivätkä ne lihaksetkaan vielä varsinaisesti tilaa veisi. Asenne ratkaisee, myös treenissä.)

Tällä hetkellä soittolistalla on tällaisia biisejä. Vaihtelen treenisoittolistaa säännöllisin väliajoin, sillä mikään muu ei saa haukottelemaan salilla (hiljaisuuden lisäksi) kuin loppuunkulutetut biisit. Nämä alkavat kyllä jo lähennellä sitä pistettä, siispä pitää etsiä uutta musaa asap. Linkkailkaa tai listatkaa omia tehobiisejänne kommenttiboksiin!

Kuvankaappaus 2014-11-24 kello 14.27.33

Kuvankaappaus 2014-11-24 kello 14.27.55

PS. Joidenkin biisien kohdalla saatan puolestaan muuttua big booty bitchiksi. Mutta jalkapäivälle on oikeastaan olemassa sitten oma listansa…


Paskaaks tässä

27 kommenttia »

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hollaa! Anteeksi pienestä hiljaiselosta. Viime viikolla tuli vain yksi postaus, mitä ihmettä? Elämä on tällä hetkellä vähän alaviritteistä, mutta olen koittanut pitää pintaa mahdollisimman kiiltävänä ja tasoitella reunoja tänne julkisuuteen, heh. Haluan olla teille kuitenkin rehellinen. Uusi viikko, uusi tsäänssi olla parempi bloggaaja.

Tiedättekö sen fiiliksen, kun jokin omassa energiassa junnaa? Ajatukset kiertävät samaa rataa, mikään idea ei oikein ota tuulta alleen ja tuntuu kuin jotain puuttuisi, vaikka oikeastaan mitään ei puutu? Mieleni on tällä hetkellä sellaisessa tilassa. Viimeeksi se oli samassa tilassa vuosi sitten. Vellottuani siinä tarpeeksi kauan, tein jotain radikaalia, itseasiassa kolmesti, ja niin löysin taas sen kipinän ja muistin miksi innostua elämästä. Ensin lähti tukka, sitten pitkäaikainen suhde ja kolmanneksi toimenpiteeksi pistin vielä blogin jatkamisenkin vaakalaudalle ennen kuin tajusin että tämä on se osa minua, jonka kuuluu jäädä.

Olen miettinyt viime kuukausina kovasti, pitääkö aina repäistä jotta sieltä harmaalta alueelta päästään pois? Olen lähipiirissäni tunnettu siitä, että toteutan kaikki päähänpistoni, joten luonnollisesti sieltä puolelta minua aina hieman rauhoitellaan näiden kanssa. Ja kun on repäissyt jo monesti, onko enää mitään mitä repiä? Onko viimeinen tikki muutto ulkomaille vai onko se sittenkin vain uuden harrastuksen aloittaminen?

Juttelin taannoin Vivianin kanssa, ja tein hänelle onnellisuus-hyvinvointi-positiivisuus-bloggaajan synninpäästön. Sen kun tekee mieli kirjoittaa että paskaaks tässä, kun blogin Facebook-sivun statuspäivitys-kenttä kysyy: Mitä sivullesi kuuluu? Vivian sanoi että tämä on mielen bulkkikausi. Aina ei voi olla #shredded, vaan välillä pitää kerätä massaa. Massan seassa tulee aina rasvaakin, mutta kun rasvat poltellaan pois, alta paljastuu entistä revitympi killerikroppa. Kyllähän te tämän tiedätte. Mutta että samaa kaavaa voisi soveltaa mieleenkin! Voiko?

Tämä mieli on kyllä kerännyt kivan määrän massaa aina elokuulta lähtien. Toivotaan että uusi vuosi olisi sellainen puhdistuminen, jolloin minä kuoriutuisin kotelostani, nousisin kuin Fenix-lintu tuhkasta ja mitä näitä nyt on. Mieli ryhtyisi dieetille ja jättäisi jälkeensä vain ne kultaisimmat ajatukset, jotka tihkuisivat jälleen innostusta ja inspiraatiota.

Okei, mielen dieetti saattaa olla jo alkanut, sillä tuloksia on alkanut vähän näkyä. Ajattelen paljon asioita, ja yksi niistä on ollut blogin joulukalenteri. Monet bloggaajat, jotka pistävät pystyyn joulukalenterin, kyllästyvät siihen viimeistään kahdeksannen luukun kohdalla, mutta kaipa sekin ruljanssi pitää itse kokea läpi että osaa sitten tulevina vuosina olla ikinä enää lupaamatta kalenteria lukijoille.

Joulukalenterit ovat kyllä yksi parhaista asioista joulunodotuksessa. Kalenterit konkretisoivat mielestäni täydellisesti sen idean, jolla elämää tulisi muutenkin elää: jokainen päivä on uusi mahdollisuus avata uusi luukku, jokaiselle päivälle on olemassa oma tarkoituksensa, oma pikku yllärinsä. Joka päivä merkitsee. Joka päivä ollaan lähempänä sitä the-päivää, mutta itse matkanteko maistuu jo makealta.

Pistän tuon blogin joulukalenterin vakavasti mietintämyssyn alle. Vai laitetaanko se näin joulukuun lähestyessä takan edessä roikkuvaan villasukkaan? Oletteko te jo muuten hankkineet joulukalenterit? Minä en ole! Mietin vielä minkälaisen haluaisin, vai askartelisinko sellaisen peräti itse.

Oikein ihanaa, kaunista, pakkasen puremaa viikkoa! Marraskuu on ihan kohta ohi ja sitten alkaa virallinen joulufiilistelykausi! Palataan toivottavasti pikemmin kuin viikon päästä.


Päiväni aamusta iltaan

34 kommenttia »

Olen mukana Indiedaysin ja Olympuksen kampanjassa, jonka tiimoilta olen saanut käyttööni Olympus PEN E-PL7 -kameran. Se on pieni kuin mikä, mutta ottaa hämmästyttäviä kuvia (odottakaa, kunnes pääsette tämän postauksen Töölönlahti-kuviin!).

Kuvasin kameralla yhden päivän aamusta iltaan. Valitsin linssin alle sellaisen päivän, jolloin minulla ei ollut mitään menoa. Ei yhden yhtä palaveria, pönötystilaisuutta tai muuta työjuttua. Tässä Kaisan maailman tavallisin päivä:

Herätys soi klo 9. Normaalisti se soi kahdeksalta, mutta kun edellisenä yönä uni ei ollut tullut millään, olin siirtänyt herätystä hieman eteenpäin.

Ensimmäinen asia, jonka teen, on sellainen, jota ehkä niin moni ei tee marraskuisena aamuna; avaan sängyn vieressä olevan ikkunan. Ihanan raikas, viileä ilma puhaltaa sisään ja hengittäminen tuntuu huojentavalta kun on koko yön hengittänyt samaa ilmaa. Puen päälle treenivaatteet ja hupparin, juon ison lasillisen kylmää sitruunavettä ja istahdan työpöydän ääreen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten suoritan rituaalin, jonka olen oppinut Kukka Laaksolta. Sen nimi on aamusivut. Kirjoitan kolme A4-kokoista paperia tekstiä käsin. Ihan mitä vain. Tämä teksti ei ole tarkoitettu kenenkään luettavaksi, edes itseni. Tarkoitus on vain työstää juuri herännyttä mieltä ja kaivella mahdollisesti yön aikana alitajunnasta pompanneita ajatuksia – näin minä näen sen toimivan. Tavan pitäisi edistää luovuutta päivän aikana ja ratkaista mieltä painavia ongelmia jo heti aamusta.

Kirjoitan arjessani paljon tekstejä, jotka tulevat julki kaikkien arvosteltaviksi ja kommentoitaviksi. Siispä on ihanaa aloittaa päivä kirjoittamalla jotain, minkä ei tarvitse olla mielenkiintoista, järkevää, kieliopillisesti oikein tai hauskasti kirjoitettu. Aamusivuissa voi vaikka pohtia yksityiselämän juttuja, joista ei blogiin kirjoita. Huom. aamusivut on kirjoitettava ennen sosiaalisen median tsekkausta!

Kun mieli on herätelty, lähden herättelemään kroppaa kävelylle. Hakaniemen “keskustassa” on jo kova kuhina päällä. Kolmea eri ajoneuvoa ajaa ristiin rastiin, ihmiset kipittävät suojateiden yli ja Kanniston leipomosta kantautuu juuri paistetun leivän tuoksu. Niin kotoisaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiilaan Tokoinrantaan, josta matka jatkuu junaraiteiden yli kulkevan Linnunlaulun sillan kautta Töölönlahdelle. Ilma on mitä täydellisin. Tämä on juuri se aika vuodesta, kun aamukävelyt virkistävät poikkeuksetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näistä kuvista saattaa luulla, että osaisin käyttää jotain niinkin monimutkaista ohjelmaa kuin PhotoShop, mutta ei, näissä on vain Olympuksen oma filtteri, jonka laitoin suoraan kamerasta. Voitteko kuvitella? Kamerasta löytyy tosin myös ne “muuten mustavalkoinen, mutta vain punainen/vihreä väri näkyy” filtterit, mutta minulle oli uutta, että siellä oli myös sellaisia kuvanmuokkauksia, joita joku voisi oikeasti tosissaan käyttää.

Ja mitä Töölönlahteen ja kaupunkielämään tulee; jos nyt oikein osuvasti muotoillaan, niin elämäni on oikeastaan tasapainottelua (taistelua) jatkuvan luontoon pyrkimisen ja ison kaupungin rakastamisen välillä. Harmi ettei molempia voi aivan täysin saada yhtäaikaisesti. Kengissäni on välillä vähän vaikeaa pysyä tasapainossa. Lähellä olevat puistoalueet ovat ihan hyviä ensiavun lähteitä, mutta vasta Helsingin ulkopuolella saavuttaa todellisen yhteyden luontoon.

Kotiin päästyäni alan valmistamaan aamiaista. Ulkoilun jälkeen tekee mieli lämmintä puuroa. Luomukaurapuuro saa kaverikseen kanelista raejuustoa, karpaloita ja palasen raakasuklaata. Kauhuissani huomaan että kahvi on lopussa ja täten joudun tyytymään teehen. Kahvin puuttuminen syö hieman aamun idylliä, mutta koitan sinnitellä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamiaisen jälkeen/sen lomassa avaan koneen ja isken sähköpostien kimppuun. Olen maailman huonoin sähköposteihin vastaaja. Olen mediakommunikaatiointrovertti. Se vaatii minulta tosi paljon vastata sähköposteihin, oikeasti. Ja olen niiden jälkeen aina ihan sosiaalisesti uupunut. Olen “suoraan asiaan” -tyyppi, ja sähköposteissa ärsyttää muodollisuudet, jotka nyt vain on pakko olla niissä. Rakastan saada ihania ystävällisiä meilejä, mutta niiden kirjoittaminen on jostain syystä uuvuttavaa.

Sitten avaan postausluonnostelman raakasuklaasta ja alan työstää sitä. Luen luonnostelman ja se on ihan hirveä. Kuulostaa mainonnalta, vaikka kirjoitan kyseisestä raakasuklaasta omasta tahdostani ilman mitään yhteistyökuvioita. Turhudun. Poistan koko tekstin ja aloitan alusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten alan miettimään, miksi edes kirjoitan tästä raakasuklaasta. Kiinnostaako ketään? Tuijotan pöydällä olevaa patukkaa. Se on kyllä perhanan hyvää suklaata, kai niitä lukijoita kaikki herkku aina kiinnostaa? En halua kirjoittaa kliseistä “raakasuklaan hyödyt” -postausta ja yhtäkkiä en keksikään mitään muuta sanottavaa kuin “tämä on paras suklaa”. Ärsyynnyn. Tarvitsen kahvia. Siitä tämä johtuu. Tänään ei näköjään tulekaan postausta ulos, tai sitten palaan siihen myöhemmin iltapäivällä. Nyt täytyy saada kahvia ja mennä salille ennen kuin tulee lounasnälkä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parin askeleen päästä kodistani on onneksi Silvoplee, josta nappaan luomukahvin mukaan. Juon sen metrossa matkalla salille ja käyn päässäni läpi päivän treeniä ja koitan terästää keskittymistäni. Kahvi tuntuu taivaanlahjalta ja nousee ihanasti päähän.

Käyn Motivus Centerillä, joka sijaitsee Kampissa. Menen sinne aina joko kävellen, juosten, pyörällä, sporalla tai metrolla. Tällä kertaa halusin sinne mahdollisimman nopeasti, joten valitsin metron.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jalkapäivä. Vedän joka kerta hieman erilaisen treenin ja aina fiiliksen mukaan. Juoksen itseni matolla lämpimäksi, jonka jälkeen aloitan jalkaprässillä yhdistetyn lämmittelyn ja ensimmäisen työsarjan. Aloitan laittamalla pakkaan todella vähän painoa ja teen 12 toistoa. Hitaasti, keskittyen, herätellen lihaksia. Tämän jälkeen lisään painoa aina palikka kerrallaan niin kauan, kunnes ne 12 toistoa saa tehtyä juuri ja juuri hammasta purren, ja siinä on sen päivän taso. Suoritan sillä painomäärällä 3 x 12 setin ja siirryn siitä muihin liikkeisiin. Toistojen määrän ei välttämättä tarvitse olla 12, vaan se voi olla vaikkapa 8, jollon painoa luonnollisesti tulee enemmän.

Motivus-kuntokeskukset

Heh, otin videota taljapotkuista, josta sitten nappasin stillin postausta varten. A blogger gotta do what a blogger got to do…

Treenin päätteeksi juon palautusjuoman ja teen loppuverryyttelyn hyötyliikkumalla itseni kotiin. Käyn suihkussa, puen freesit vaatteet päälle ja menen takaisin keskustaan tapaamaan kaveriani Lottaa myöhäisen lounaan merkeissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vatsa kurnii matkalla keskustaan. Lotta tulee luokseni, kun odotan häntä Factoryn edessä ja laittaa ensitöikseen toisen kuulokkeensa korvaani. “Kuuntele, miten hirveetä ärränbeetä oon kuunnellu koko päivän”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kamera, jossa on käännettävä näyttö, on todellakin nykyaikaa. Kuinka selfie voi mahdollisesti onnistua sellaisilla kameroilla, joissa näyttö ei käänny? Ei se tosin näytä onnistuvan aina niillä kääntyvillä näytöilläkään…

Lotta on kaveri yläkoulusta, ja tapaamme noin kaksi kertaa vuodessa. Silloin päivitämme puolen vuoden tapahtumat pähkinänkuoressa, toisin sanoen yhdellä lauseella. Muuten keskitymme puhumaan kaikesta epärelevantista, kuten viime viikonlopun tapahtumista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lounaan jälkeen käyn ostamassa juttuja, joita yrittäjän kuuluu kuulemma ostaa: kansio ja A4-papereita.

Matkalla kotiin on jo pimeää ja Kaisaniemen Finnkinon kohdalla tulee mieletön leffafiilis. Astun sisään ja ilokseni elokuva, jonka olen aiemmin päättänyt mennä katsomaan, alkaa parin kymmenen minuutin kuluttua. Ostan lipun ja pullon vettä. Ihanaa, omaa aikaa! Tätä olen kaivannut. Irtiotto omista ajatuksista hetkeksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Elokuva on nimeltään Luokkajuhla, ja se ylittää odotukseni. Kertakaikkisen täysosuma! Leffa yllättää rajuudellaan ja sillä kuinka pitkälle kiusaamisaiheen kanssa mennään. Se todella tempaisee mukaan, eikä koko elokuvan aikana tule paljon omia juttuja mietittyä tai arvioitua paljonkohan leffaa on vielä jäljellä. Itseään näyttelevä päähahmo on mielettömän inspiroiva ja anteeksipyytelemätön kaikessa vahvuudessaan ja itsevarmuudessaan. Leffan jälkeen tuntuu, että uskaltaisi sanoa kenelle vain päin naamaa sen mitä hänestä ajattelee. Se vahva tunne kestää koko illan.

safka

Kotona teen vielä safkaa ja juon kamomillateetä. Väsyttää. Ei tee mieli avata konetta tai puhelinta, joten postauksen tekeminen jää sitten siihen. Fiilistelen elokuvaa ja luen vielä vähän “Etiketti – Käytösopas arkeen ja juhlaan” -kirjaa, ennen kuin nukahdan.

Mikäli joku teistä pohtii uuden kameran hankintaa, voin käsi sydämellä suositella tätä, jota itse käytän. Bloggaajana voin ainakin sanoa, että kulkee mukana kuin puuterirasia. Olympus PEN E-PL7:n hinta on 599,90€ (klik). Olympuksella on itseasiassa nyt käynnissä tarjous, jossa kyseisen kameran ostaja saa kaupan päälle Design House Stockholmin Harri Koskisen suunnitteleman Mini Block -klassikkolampun (arvo 121,00€)!

Eikä tässä vielä kaikki terveisin ostos tv:n ääninäyttelijä. Kameran voi myös voittaa! Kommentoimalla meidän bloggareiden kuvia täällä osallistuu kameran arvontaan. Onnea hirmuisesti!

PS. Mitä piditte näin pitkästä postauksesta? Liikaa vai juuri sopivasti? :)