Juuri oikeaan aikaan

4 kommenttia »

Eräs lukija kommentoi, että tuntuu kuin osaisin lukea ajatuksianne ja laittaa aina oikeanlaisen tekstin oikeaan aikaan. Ihaninta on se, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta kun joku teistä noin sanoo. Mitään muuta en oikeastaan tarvitsekaan, kuin että edes yksi löytäisi aina jotain ajankohtaista teksteistäni ja luettuaan kokisi sen helpotuksen huokauksen, joka tulee kun bussi saapuu kylmällä tai kun tylsä velvollisuustapahtuma perutaan, tai kun näkee ravintolassa tarjoilijan kantavan annoksia omaa pöytää kohti. Sitä helpotuksen, ilon ja keveyden tunnetta tarvitaan enemmän.

Sitten kyseinen kommentoija mainitsi tämän biisin, josta tulee kuulemma mieleen minä. Ja minähän rakastuin heti! Ja kovaa.

Kuunnelkaa. Miettikää sitä kun tulee elämässä se kausi. Juuri se kausi kun tuntuu että on yksi heikko viljankorsi miljoonan muun seassa. Kun on pakko mennä yhteiskunnan rytmin mukaan vaikka sydän tarvitsee muuta. Hengittäkää ja kuunnelkaa.


Oma totuus

26 kommenttia »

Tiedättekö mikä on ehkä kuitenkin se tärkein oivallus tässä koko jutussa (sen lisäksi että kaikista ei tarvitse pitää mutta kaikkia kuuluu rakastaa)? Se, että tajuaa, ettei ole olemassa juuri mitään objektiivista totuutta. Silloin pystyy alkaa elää omaa elämäänsä kuten haluaa. Se kun tajuaa, että voi luoda ikioman totuutensa ja elää siinä. Samalla ymmärtää, että mikä vain on mahdollista, kaikki on hyvin ja että oikeastaan elämä on aika jees.

Ehkä suurin ongelma ihmisten ahdingossa on se, että koitamme etsiä absoluuttisia totuuksia ja tehdä subjektiivisista asioista väkisin objektiivisia. Koitamme tieteellistää taidetta ja saada kaikki mitattavaan muotoon. Meidän on pakko menestyä ja kulkea se tietty polku (jota minun ei edes tarvitse kuvailla, sillä se on niin itsestäänselvä polku meille kaikille), jonka opimme heti kun opimme kysymään miksi.

Sitten vanhana voimme todeta että huh selvittiin ja kuolla tyytyväisinä siitä, ettemme mokanneet elämää. Ettemme vain näyttäneet missään vaiheessa olevamme eksyksissä polulta tai haluavamme salaa jotain muuta. Pystymme olemaan tyytyväisiä siihen että teimme kuten pitikin, eikä totuutta tarvinnut kohdata missään vaiheessa silmästä silmään. Sai vain nukkua ja olla turvassa kritiikiltä. Omalta ja muiden.

Kumpa kuvaus elämistämme voisi olla pätkä tekstiä, piirros, veistos, ääni tai valo sen sijaan että se olisi ammatti koulutusasteen mukaan, varakkuus numeroina ja lasten lukumäärä numeroina.

Uskaltaa ajatella omia ajatuksia. Saa tehdä niin.

fff

Muistatteko kun lapsena joillain oli saldorajat puhelinliittymissä? Minulla ei koskaan ollut, vanhemmat kai halusivat luottaa minuun. Ja vaikken olisikaan ollut vastuun arvoinen (kuten joitain kertoa kävi), olin silti saanut mahdollisuuden toimia oikein. Saldorajalapsilla ei ollut sitä mahdollisuutta valita.

Tähän mennessä en ole blogihistoriani aikana kertaakaan ottanut käyttöön kommenttien tarkistuttamista ennen julkaisua. Ehkä olen luottanut lukijoihini kuin vanhemmat lapsensa puhelimenkäyttöön. Olen halunnut luottaa ihmisen hyvyyteen. Siihen, ettei kukaan ensisijaisesti halua kenellekään mitään pahaa.

Nyt olen kuitenkin päättänyt, että en halua jatkaa tätä, ellen ala itsekin konkreettisesti elämään haluamassani totuudessa, kuten ylempänä kirjoitin. Siinä, että voi joko sanoa mukavia asioita, tai olla ihan hiljaa ja jatkaa omaa elämäänsä toisaalla. Sellainen on minun totuuteni. Siihen ei kuulu turhan negatiivisuuden levittäminen, sillä siitä ei hyödy kukaan.

Palataan taas. Toivotan maailman parasta, juuri sinun näköistäsi viikonloppua!


Virkistävän viikonlopun elementit

10 kommenttia »

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joidenkin viikonloppujen jälkeen voi vain todeta että olipa virkistävä viikonloppu! Ei siis välttämättä mikään wellness-viikonloppu tai muu sporttiloma, vaan viikonloppu, jonka aktiviteetit yksinkertaisesti tulevat juuri oikeaan saumaan. Sellainen mielen viikonloppu. (Ja täytyy lisätä vielä tähän väliin että eläessään lähes viikonpäivätöntä elämää, tuntuu perinteinen “viikonloppuajattelu” ylipäätään aika virkistävältä!)

Me mietimme Henriikan kanssa että miksi kukaan ei enää aikuisena pidä kivaa ja ajateltiin sitten pitää kivaa. Mimmi tuli idästä isolle kirkolle luokseni ja parin päivän ajan maailma oli meidän.

Mitä kuuluu virkistävään viikonloppuun?

1. Kahden yön yökylävieras. Jota täytyi tosin varoittaa mahdollisista introverttikohtauksista, joita saatan saada sillä en ole pitkään aikaan hengaillut tiiviisti saman ihmisen kanssa useamman vuorokauden ajan putkeen. Hyväksytettyäni sen ehdon, että saatan lähteä välillä lätkimään, mimmi oli tervetullut, heh.

jeea

Virkistävään viikonloppuun kuuluu myös joko 2. herääminen ilman darraa, tai vielä parempi; herääminen ns. hyvään darraan. Kun kaikki on niin älyttömän hauskaa ja huvittavaa eikä ole huolenhäivää mistään. Laulattaa, tanssittaa, aurinko paistaa, musiikki soi ja tekee mieli pyyhkiä pöytiä ja imuroida ja kuunnella Fröbelin palikoita. Ja pystyy jopa käymään treeneissäkin, joissa energiaa tuntuu riittävän triplapiruetteihin ja opettaja sanoo että “Kaisa just noin!” ja sitten ajattelee että olisitpa nähnyt eilisyön muuvit. Sellainen on hyvä darra.

Ja jos viristävä viikonloppu on täysin muijien viikonloppu niin siihen kuuluu 3. kolmen tunnin laittautumissessiot viinin kera sekä tietenkin vaatteiden lainaaminen toiselle koska “mulla ei oo mitään hyvää paitaa!” Tajusin juuri että taidettiin tehdä kaikki girls night out -kliseet.

jeas

Sitten virkistävässä viikonlopussa on usein myös 4. otettu huomioon ruoka-aspekti. Teimme perjantaina retken Sörnäisiin. Ihan päätettiin vaan että nyt mennään Sörkkään. Siellä dinnerin tarjoili Fafa’s, koska bataattiranskalaiset. Lauantaina närpittiin hedelmiä ja leipää ja sunnuntaina vedettiin japsiruokaa koska valkoinen riisi. Ruokapuolen olisi tietenkin kruunannut Sandron brunssi mutta minä vammailin siinä kohtaa jotain.

Kaiken syömisen ja juhlimisen ohella pitää tietty myös 5. käydä ottamassa kuvia niin kuin IRC-gallerian aikaan tehtiin. Siinäkin toteutui ainakin yksi klisee. Oli nimittäin aivan perkeleen kylmä, mutta silti piti vilautella ihoa, koska se IRC-galleria.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

fff

Ja sanomattakin selvää että jos näkee jotain kamua pitkästä aikaa niin pitää 6. jutella läpi kaikki tapahtunut ja ihmetellä siinä sivussa universumin ja ihmiskunnan suuria kysymyksiä.

Kiitos Henriikka, olet tervetullut taasen!


Keveys

11 kommenttia »

hallussa

Jotenkin sitä taas keväällä muistaa, kuinka kaiken olikin tarkoitus tuntua kevyeltä. Pitäisi vain aina muistaa, ettei väkisin tule mitään hyvää. Pitäisi aina uskaltaa luottaa siihen, että kun päästää irti kaikesta mitä yrittää kontrolloida, kaikesta mitä haluaa säilyttää ja kaikesta siitä, mitä yrittää väkipakolla itselleen haalia, niin hetken kuluttua se lipuu luokse itsestään. Ja usein jotain yllättävää reittiä, jonne ei touhutessa olisi edes osannut vilkaista.

Ehkä vaikeinta onkin se luotto. Kuinka minä voin saada mitään kun en tee asioiden eteen mitään? “No pain no gain”? No, ihmisiä motivoivat tietysti eri ajatukset, mutta itse näen asian niin, että kun mielemme rentoutuu täysin (ts. olemme päästäneet kaikesta irti ja hyväksymme itsemme sekä tämän hetken juuri tällaisena), olemme tilassa, jossa vedämme luonnostaan puoleemme niitä asioita, joita haluamme ja tarvitsemme tullaksemme siksi tyypiksi, jonka koemme syvällä sisällä olevamme. Vedämme itseasiassa puoleemme koko maailmaa ja saamme valita sieltä ne omat jutut.

Eikö niin, että loppujen lopuksi kaikki väkisin saatu vaatii jatkuvaa kannattelua ja huolehtimista, sillä ne ovat niitä asioita/ihmisiä/saavutuksia/ominaisuuksia, jotka valuvat pois aina kun päästämme irti?

Keveys. Seurataanko tänä keväänä sitä? Kaikki mikä tuntuu kevyeltä, on oikein. Sinä tiedät. Luota siihen.